Mukavaa, kun tähän uuteenkin blogiini on löytänyt muutamia lukijoita, vaikkei päivityksiä kuukausiin ole kuulunutkaan!

Kesä kului pääasiassa töiden parissa ja blogin päivittäminen jäi taka-alalle. Nyt kun elämä taas on hieman tasaantunut, voisi aikaa löytyäkin, myös neulomiselle. Jostain syystä syys- ja talvineuleet ovat aina kiehtoneet minua enemmän kuin kesä- ja kevätneuleet. Syysvärit ovat mehevämpiä ja maanläheisempiä ja jollain tavalla voimakkaampia kuin keväiset ja kesäiset. Myös villa on minusta tunnultaan mukavampi niin neuloa kuin käyttääkin verrattuna puuvillaan. Uusi tuttavuus bambu tekee tässä pienen poikkeuksen kesäneuleisiin päin, siitä minulla ei kuitenkaan ole vielä kovin paljon kokemusta. Uusissa lehdissä on ollut paljon innostavia malleja, niiden pohjalta on taas laadittu enemmän tai vähemmän kaikenlaisia suunnitelmia. Uusia lehtiä pitäisi varmaan taas piakkoin postilaatikkoon ilmaantua, niitä odotellessa lienee parasta saada jotain keskenolevaa valmiiksikin, että voisi hyvin mielin aloittaa uutta!

Kesällä valmistuneita neuleita ja muita käsitöitä on muutamia. Kevätjuhliin valmistui aiemmin esitellystä kankaasta mekko. Kesäloman aikaan Floricasta valmistui pusero, josta minulla ei ole näytettävänä kuvaa, pusero kun matkaa siskon mukana maailmalla. Pojalle valmistui neuletekki Samoksesta ja nyt syksymmällä pipo Mambosta. Tunika Rose Mohairista on viimeistelyä vaille valmis.

Tekisi mieli ostaa varastoon kauniita syyslankoja ihanissa keltaisen, vihreän ja syklaamin sävyissä. Milloinhan ehtisin niitä neulomaan?